?

Log in

Viikonloppu perusarvojen äärellä

« previous entry | next entry »
Jan. 25th, 2009 | 05:42 pm

Päätin, että tänä viikonloppuna voisi taas unohtaa kaikenlaisen suorittamisen ja sen halujen pyörteen, jota opiskelijaelämäksikin kutsutaan. Siispä lähdin Poriin. Taas. Vain kaksi viikkoa joululoman päättymisen jälkeen. Heikkouden merkki?

Sentimentaalisista rakkaudentunnustuksista, joita Porille jatkuvasti osoitan, voi saada vähän väärän kuvan ajatusmaailmastani. Saattaa vaikuttaa siltä, että vietän Helsingissä aikaa jotenkin vastentahtoisesti ja pakon sanelemana, koti-ikävää jatkuvasti potien ja Satakunnan tasaisuutta haikaillen. Kyse ei ole lainkaan siitä, sillä sopeutuvaisena kaverina viihdyn Helsingissä oikein hyvin. Siellä on tärkeitä ihmisiä, elämää ja kulttuuria. Ainoastaan metsän puute ja asuntoni koko laskevat viihtyisyyttä aavistuksen verran. Voisin varmasti unohtua Helsinkiin pariksi vuodeksikin menettämättä mielenterveyttäni.

Ihminen on kuitenkin tunnettu kyvystään kaivata kaikenlaista. Kadotetut, unohdetut tai muuten vain ei-niin-saatavilla olevat asiat saavat maagisella tavalla uutta merkitystä, vaikka olisivat aikoinaan olleet armottoman itsestäänselviä. Helsinkiin muuton myötä Porin paikka henkilökohtaisessa maailmanjärjestyksessäni muuttui totaalisesti. Varsinaisen elämän näyttämönä on pääkaupunki. Siellä on "arki", siellä on suurin osa kaikesta, myös ikävistä asioista. Elämä on hiton hauskaa, mutta elämää ei ole ilman ajoittaisia paskakuuroja. Helsingin kerätessä leijonanosan negatiivisista tunteista on Pori kuin taikaiskusta muuttunut ankeanharmaasta, ääliöiden kansoittamasta pikkukaupungista sympaattiseksi rauhan satamaksi. Täällä ollessa en jostain syystä vaadi itseltäni sankaritekoja, eikä turha kunnianhimo varjosta elämääni.

Matka Poriin on aina paluu perusarvoihin. Tulen tänne vain lyhyeksi aikaa kerrallaan, joten on keskitytävä olennaiseen. Perjantaina, jolloin tätä tekstiä kirjoittelin, ehdin esimerkiksi kolata pihan lumesta, syödä nakkisoppaa, lukea päivän Satakunnan Kansan ja kävellä levollisen sinisessä talvimaisemassa. Illalla täytyi juoda vielä pari olutta, kun veli tuli ekoille lomille armeijasta. Kaiken tämän juhlavan jokapäiväisyyden keskellä ei tunnu lainkaan siltä, että haaskaisin aikaani. Toista on kaupungissa, jossa menestys ja kaikenlainen etevyys hehkuvat joka puolelta. On jotenkin vääristynyttä, että Helsingissä esimerkiksi elokuvien katselu yksin alkaa edelleen tuottaa varsin nopeasti valtavaa syyllisyyttä. Eikös keskenään nysväämisen pitäisi tuottaa pikemminkin murhetta, tai jotain sen tapaista?

Porin erikoisasema johtuu kuitenkin ainoastaan sen uudesta mentaalisesta sijainnista. Voisi melkeinpä käyttää kulunutta ilmausta "arjen yläpuolella". Sitähän se tällä hetkellä on. Pori sijoittuu viikonloppuihin ja juhlakausiin, jolloin on muutenkin lähes sallittua unohtaa elämässä pärjääminen ja ehkä jopa nauttia elämästä sen sijaan. Joillekin tätä vapautta edustavat enemmän darrapäivän dataus ja pizza, minä puolestani olen valinnut henkireiäkseni Porin ja sen tarjoaman yksinkertaisuuden. Tämänhetkinen tilanne on oikeastaan aika suotuisa; jos minulla olisi vain yksi kotikaupunki, olisivat elämäni ja mielenmaisemani paljon tasapaksumpia.

Kaipa koti-ikäväkin silti välillä kolkuttelee, siellä jossain Kampin ja Kluuvin välimaastossa kulkiessa, vaikka siitä termistä onkin aika vaikea tunnistaa itseään.

Huomaan toistavani itseäni jo melko rankasti näissä oodeissani Porille ja paremmalle vapaa-ajalle, eivätkä ajatukseni ole edes pahemmin muuttuneet parissa vuodessa. Nyt pystyn ehkä kuitenkin ilmaisemaan ne selkeämmin. Tarkoittaakohan tämä sitten sitä, että olen keittiöfilosofian saralla jo ottanut askelen säälittävästä kehityskelpoiseen?

Kehityskelpoisuus ei kuitenkaan ole mikään syy saastuttaa verkkoa keittiöfilosofialla. Olisikohan ensi kerralla taas aika laukoa kevyitä ja nasevia popkulttuurihuomioita tai kertoilla arkipäivän hupaisia sattumuksia. Pari vuotta sitten olin aika liekeissä sellaisia säveltäessäni.Tällä hetkellä liika kunnianhimo taitaa vaivata myös kirjoittamistani. Jospa heikkoutta onkin pikemminkin kunnianhimoon lankeaminen kuin se, että tahtoo siitä välillä lomaa.

Link | Leave a comment | Share

Comments {0}